En ole vähään aikaan kirjoittanut. Oikeestaan n. viikkoon. Päätin nyt sitten tulla päivittämään tietoja.

Oltiin keskiviikkona uimarannalla. Elsa kaatui mopolla, ja kaikki nuoret pällistelivät siinä. Voi että nolotti, kuulemma piti painaa jarrua mutta meni kaasupohjaan. Sitte olin yhellä jannella, mun ystävällä, jonka kaa ei oltu pitkään aikaan nähty se oli ihan mukavaa. Yöuinnillaki käytiin. Oon tehny tässä välissä vaikka mitä, käynyt mökillä ja muutenkin kaikkea hyvin epäjärkevää. Alkoholikin on maistunut. Ja hain ponit kotiin laitumelta, oli meinaan jotenki toinen niistä onnistunu polttaa naamansa.

No anyway Näin torstaina jännittävää unta. (En ole käynyt tätini ratsastuskoulussa piiitkään aikaan, lempihevoseni lähdettyä sieltä. Suunnittelin ensin tuntia viikonlopulle siellä, mutta peruin sen. ) no kuitenkin takaisin siihen uneen. Unessa olin kuitenkin menossa tätini ratsastuskouluun. Ratsastin 2 tuntia maastossa, hevosella jonka kanssa en oikeen tullut toimeen. Kirjavalla, pikkumaisella tammalla. Me emme vaan tulleet juttuun, ei hevosessa mitään vikaa. Maasto ei siis oikeen sujunut hyvin.

No sitten takaisin realityyn. Elikkä perjantaina, aamulla puhelin soi, soittajani on täti. Mietin että huhhuh, juuri niinkuin unessakin. Hän kysyy minua ja ystävääni kahden tunnin maastoon. Mietin että onpas hassua juuri niinkuin unessa, vaikka tosin ystäväni ei ollut maastossa mukana joten ehkä se ei ollut enne uni. Lähdemme sitten illalla matkaan. Ystäväni lähtee edeltä, koska minun viritetty moponi ja tyylini kaahata, saisimme nopeasti hänet kiinni. Vartin myöhemmin lähtöön päässeenä, saavutin hänet n. puolessa matkassa. Juuri ennen kuin käännyimme hiekkatielle. Hiekkatiellä kaverini sitten pistää vauhtia oikeen huolella, kaasu pohjassa ajaa ja pölyä vaan lentää niin etten itse edes näe kunnolla eteen. Ensin siunailin mielessä että kuinka lujaaa toi hullu oikeen ajaa. No sitten mutkan takaa tulee auto, ystäväni Elsa väistää autoa ja kaatuu. Itse ehdin vain nähdä ystäväni mahallaan, skootteri päällään. Aika tuntui ikuisuudelta kun yritin väistää ystävääni, tietty oikealle kun auto oli vasemmalla. Mutta menetin skootterin hallinnan ja paiskaiduin ystäväni skootteria vasten. Oma skootterini törmäsi vielä minuun. Nousin ylös salamana, ja aloin miettiiä mitä nyt tehdään. Yritin viimeiseen asti virnistellä että ei sattunut, sillä en halunnut poliiseja paikalle viritetyn moponi takia. Kaverini lähti tikattavaksi ja lohjan sairaalaan. Sen mopo meni ihan paskaksi, lunastus kuntoon. Mulla lähti maalit, rattilukko ja valot ei toimi mutta kyllä se eteenpäin kulkee.  Ajoin pikaisesti tädin ratsastuskoululle.

Päätetttiin sitten että kyllä mä oon ihan ratsastuskunnossa. Enhän tahtonut olla sellainen pienestä valittava, joten vaikka jalkaa kolotti aika pahasti, päätin kiikkua hevosen selässä läpi maaston kunnialla. Sain kaikenlisäksi Petran, joka on luotettava poni. Meillä tosiaan vaan ei sen kanssa oo koskaan synkannut. Maasto meni kohtuu hyvin oltiin jo melkein perillä. Minä tulin hännillä. Kuulin edessäni olevan huutavan jotain kaatuneesta puusta, ja huomasin muiden lähtevän reippaaseen laukkaan. Kannustin innoissani että whau, laukkapätkä ponille liikettä. No nopealla ratsullani olin taas edellä menevässä hevosessa kiinni. Meitä oli siis ´neljä. Johtoa pitävä hevonen Geisha, oli muita huomattavasti nopeampi, trakehner risteytys. En nähnyt sitä ollenkaan. Toisena tuli Rocky, vaalea torihevonen. Se Hyppi ja pomppi, jotain riehui siinä. Sen jälkeen tuli Rita, eestinhevonen. Ratsuni Petra juoksi Ritassa kiinni, kun lopulta sain vähän väliä jouduttiin siirtymään raviin että pystyimme kulkemaan. Yllättäen Rita pysähtyi ja hyppäsi mielettömän loikan. Tietty Petrakin pysähtyi kuin seinään. Katsoimme molemmat kuluvien sekunttejen ajan, kaatunutta puunrunkoa joka peitti reitin. Nyt vasta ymmärsin mitä aikaisempi kommentti oli tarkoittanut. Esteratsuni ponnahti hillittömään loikkaan ja meni ketterästi  vielä sen yli vaikka hyppäsi paikaltaan. Minä kuitenkin, esteitä vihaavana, lensin sieltä ku leppäkeihäs. Löin häntäluun ja polven ikävästi. Niskassa ja koko selkärangassa tärähti kivuliaasti. Purin hampaita yhteen kun meinat kyyneleet päästä kun katsoin pakenevan ratsuni takajalkoja. Lopulta aloin kuulla muiden huutelevan vointiani. Nousin ylös, ja jotenkin en edes muista miten se tapahtui, ehkä menin jonkun sortin shokki tilaan. Olin yllättäen takaisin hevosen selässä, yritin kulkea loppumatkan kevyessä istunnassa. Kun muut naureskelivat miten taas saatoin paskoa häntäluuni. Tosiaan uneni oli siis käynyt toteen. Olisi vain pitänyt luottaa itseensä.

Kotimatka tallilta olikin oikein ihana. Tallilla yritin vaan pitää naaman peruslukemilla ja sanoa ettei satu enään mihinkään. Omistaja kuitenkin laittoi jääpussin perseeni alle kun lähdin matkaan, huonokuntoisella skootterillani. Heti pihasta päästyäni parahdin itkuun ja aloin etsiä puhelinta jotta voin soittaa jonkun auttamaan. Puhelimeni oli rikki, ja kotona. Kuinka saatoinkaan unohtaa sen. No jatkoin matkaa, itkin täysiä koko kotimatkan ja jokaikisen töyssyn kohdalla parahdin huutamaan kipua.

Kotipihalla sain juuri ja juuri mopon pystyyn. Otin kypärän päästä ja loppuillan loikoilin sohvalla kärsimässä. Tekstasin ystävälleni joka ei myöskään ollut missään parhaassa kunnossa.

Tosiaan eilinen ei ollut lemppari päiväni.

 

Tänään nukuin pommiin, heräsin vähän yli 11 puheluun. Soittaja oli kosmetologi, jolle minun oli tarkoitus mennä kulmien nypintään tänään. Aika oli tietty 11. Kiireen vilkkaan sinne ja kärsin koko aamun niskakivuista ja siitä kun kulmiani ja ripsiäni sörkittiin. Kauneuden eteen pitää kärsiä, eihän se tuntunut edes pahalta niska ja selkäkipuihin verrattuna. Olen myös saanut pieniä näkyjä tänäänkin. Tyyliin mitä kosmetologi sanoo tai tekee seuraavaksi, se oli jotenkin erilaista normaaliin verrattuna. Huvittavaa oli että meinasin reagoida tilanteeseen ennenkuin se edes tapahtui. Toivottavasti loppupäivä kuluu paremmin.

Erica^^